Podcastit

Kuka olen?

Olen nyt eläkkeellä oleva Ylen toimittaja. Tein viimeiset viitisentoista vuotta työurastani historiajuttuja niin televisioon, radioon kuin Ylen verkkosivuillekin.

Sitä ennen työskentelin 80-luvulla Ylessä Radiouutisissa, tein TV1:lle Anna Palaa -nimistä nuortenohjelmaa ja 80-luvun lopussa juonsin vuoden verran Yöradiota.

90-luvulla tein työttömille suunnattua Päiväopistoa ja työelämää käsittelevää Tänään töissä -ohjelmaa TV1:lle. 2000-luvulla olin mukana nostamassa Yle Teema -kanavaa pystyyn aikuisoppimisohjelmien tuottajana. Vuonna 2008 siirryin takaisin toimittajaksi tekemään historiaohjelmia.

Nämä nettisivut syntyivät uteliaisuudesta kokeilla, voiko tekoälyn avustuksella tehdä nettisivuston – ja näköjään voi. Tällainenhan siitä tuli. Sivusto on tehty kokonaan käsityönä Chat GPT:n ja Notepadin avulla, ilman mitään editoreita tai muita työkaluja. Olen nettisivujen tekijänä täydellinen amatööri, joten varmaan toteutuksessa olisi paljonkin paranneltavaa.

Toinen syy sivujen tekemiseen oli, että joskus minulta kysellään, mistä tekemiäni ohjelmia löytyy. Areenastahan ne löytyvät, mutta valitettavasti, kun sieltä hakee tekijän nimellä, niin tulos on aika sekava. Se oli syy kokeilla nettisivun tekoa juuri tähän aihepiiriin. Tällä sivustolla on nyt 122 jaksoa tekemiäni ohjelmia, toivottavasti ne löytyvät nyt helpommin.

Anna palautetta

Kiitos kun vierailit sivuilla. Haluatko antaa palautetta podcasteihin tai nettisivuihin liittyen? Täytä alla oleva lomake.